tiistai 21. maaliskuuta 2017

Veronica Roth: Neljä

[lähde]
Rakastin Outolintu-kirjatrilogiaa. Olen myös katsonut kolme ensimmäistä elokuvaa (koska tottakai kolmas kirja piti venyttää kahdeksi elokuvaksi maan tapaan), mutta vain ensimmäistä niistä voin suositella - kaksi jälkimmäistä raapaisee kirjallista esikuvaansa vain kevyesti pinnasta samalla, kun surffailee ihan omilla aalloillaan. Kauan aikaa sitten (todennäköisesti viime syksynä) näin tämän novellikokoelman kirjakaupassa, mutta en hennonut ostaa. Vaikka rakastin itse trilogiaa, jotenkin vierastin tätä. Varatessani Selection-sarjan osia kirjastosta oli Neljä suosituksissa, ja varasin sitten senkin. 

Kirja on aika ohut ja koostuu neljästä novellista, jotka edeltävät tai sivuavat lähinnä Outolintu-teoksen tarinaa. Paljastuu, että alun perin trilogian päähenkilön oli tarkoitus olla Neljä, mutta tarina kertoi itseään ja päähenkilöksi valikoitui Tris. Roth kuitenkin halusi kirjoittaa nämä Neljän näkökulmasta kirjoitetut novellit ja julkaista ne. 

Alkuperäisen trilogian tyyli säilyy myös novelleissa. Pidin kokoelmasta paljon, vaikka se olikin harmittavan lyhyt. Neljän/Tobiaksen pään sisään on mukava päästä kurkistamaan, ja Rothin taito luoda erilaisia hahmoja näkyy kokoelmassa hyvin - vaikka tyyli on samaa mukaansatempaavaa Rothia, eroavat kertomukset Neljästä trilogian Trishin tarinasta sen verran, että kokee näkevänsä asiat oikeasti toisesta näkökulmasta. Suosittelen Neljän lukemista kaikille Outolinnun lukeneille. Tämä olisi ehkä hyvä lukea Outolinnun ja Kapinallisen välissä - harmi, että novellikokoelma julkaistiin vasta itse trilogian jälkeen.

4/5

Kirja: Neljä (Four: A Divergent Collection)
Kirjalija: Veronica Roth
Sarja: Outolintu (Divergent) #0.1-0.4
Julkaistu: 2014 (suom. Outi Järvinen 2016)
s.204
OTAVA

maanantai 13. helmikuuta 2017

Cassandra Clare: Clockwork Princess

[lähde]

Viikonlopun aikana sain luettua tämänkin trilogian päätökseen. Tunnelma on haikea, mutta onneksi tämä ei ole Claren tuotannosta viimeinen, joka odotti lukemistaan aika kauan.

Tarkoitus oli lukea tämä vasta myöhemmin, ja siirtyä itselleni asettamaani toiseen lukutavoitteeseen (Goodreadsin "75 kirjaa tänä vuonna" lisäksi): luen kaikki hyllystämme löytyvät kirjat, joita en ole vielä lukenut. Poikkeuksena on miehen sotakirjat trillerit, joihin en halua kiinnostuksen puutteen takia tuhlata aikaani. Joka tapauksessa, palauttaessani erästä toista kirjaa näin tämän irrallaan hyllyssä ja nappasin sen. Omat kirjat saivat vähän aikaa odottaa.

Kahteen edelliseen osaan verrattuna teos on aika järkälemäinen, melkein 600 sivua. Aikansa se otti, sillä tälle kuulle olen hankkinut itselleni aivan liikaa tekemistä. Yksi bussimatka Helsinkiin ja takaisin riitti melkein viimeistelyyn, mutta ei ihan.

Kirjalla on ne samat hyvät puolet ja osittain samat huonot puolet kuin edeltäjälläänkin. Tämän kirjan teki minulle puuduttavaksi lukea taas henkilökemiat. Jemin ja Tessan välisen kemian puuttuminen ja Tessan ja Williamin välisen kemian ylikorostuminen saivat kolmiodraaman tuntumaan kevyeltä yritykseltä. Minulle jäi sitä paitsi tästä koko kirjasarjasta vähän sellainen maku suuhun, että Tessaa viehätti Williamissa lähinnä seksikkyys eikä luonne. Jamesin olisin itse kihlannut ja vienyt vihille siltä seisomalta, kun olisin hänet nähnyt (*mies kohottaa kulmakarvojaan sohvalla*). Lopun epilogi tuntui väkisin väännetyltä yritelmältä paikata vanhoja töppäilyjä ja saada lukijoilta vähän armoa Jemin kokemalle kohtelulle Tessan (ja Williamin) taholta. Moni näihin parisuhdesotkuihin lukeutuvista juonikuvioista tuntuivat ylipäänsä vain liian helpoilta ratkaisuilta. Jos tämä olisi ollut avausosa, olisi jatko-osat ehkä jääneet lukematta, jos uteliaisuus ei olisi vienyt voittoa.

Vähän ristiriitaisin tuntein tämän lasken luettujen kasaan. Oli se ihan hyvä, mutta jotenkin ei vain vakuuttanut.

3/5

Kirja: Clockwork Princess
Kirjalija: Cassanda Clare
Sarja: The Infernal Devices, #3
Julkaistu: 2013
s.568
WALKER BOOKS LTD.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Cassandra Clare: Clockwork Prince

[lähde]
Edellisen osan olenkin näköjään lukenut vähän yli vuosi sitten. En tiedä, miksi tämän hankkimiseen meni niin kauan. Lukemiseen ei niinkään. Etsin Kiera Cassin The Selection -sarjan kolmatta osaa englanninkielisten kirjojen hyllystä, mutta sen ollessa lainassa pokasin tämän, vihdoin ja viimein.

Olen kaiken kaikkiaan pitänyt Cassandra Claren kirjoista, ja aloin pienellä epävarmuudella myös katsomaan Netflixistä Shadowhunters-sarjaa (jossa muuten on suomenkielinen käännös tehty kohtalaisen heikosti - aionkin jatkossa katsoa englanninkielisillä teksteillä tai kokonaan ilman). Koko fantasiamaailma on mielestäni suurimmaksi osaksi hyvin rakennettu ja hahmot ovat tulleet minulle rakkaiksi. Etenkin Magnus Bane on sydäntäni lähellä.

Muistikuvat edellisestä osasta olivat suhteellisen haalistuneet, enkä muistanut, etten siitä hirveästi pitänyt. Ennen tätä kirjoitusta virkistin muistiani hieman. Tämä toinen osa osoittautui lopulta edeltäjäänsä miellyttävämmäksi.

Siinä, missä ensimmäisessä osassa korostui Jacen ja Williamin samankaltaisuus, osassa kaksi Williamin kuori alkoi rakoilla, ja sieltä alta löytyikin jotain muuta, kuin ylimielinen ja itserakas idiotti (joka Jace, valitettavasti, ihan oikeasti on). Rakastuin korviani myöten Jamesiin, mutta kunnioitukseni Tessaa kohtaan laski sitä mukaa, mitä pidemmälle kirja eteni. Hänen päätöksensä, käytöksensä ja itsensä tunkeminen vaarallisiin paikkoihin ilman koulutusta lähinnä ärsytti. Ja etenkin käytöksensä Jamesia kohtaan, sillä valitettavasti pääsarjan lukeneena tiedän jo etukäteen, miten tämä kolmiodraama päättyy. Lisäksi minulla on luvussa jo sarjan kolmas ja viimeinen osa Clockwork princess, ja siellä tapahtuu asioita, jotka eivät nosta Tessan arvoa silmissäni. Hästäg team James. 

Edelleen Claren teksti on mukaansatempaavaa, tulista, nopeatempoista oikeissa paikoissa ja hidasta, sekunteina liikkuvaa, silloin kun sen pitää olla. Jos lukuun ei oteta muutamien henkilöhahmojen ja heidän tekemistensä ärsyttävyyttä ja "pakkoparituksia" (ts. jokaisella on ikään kuin pakko olla puoliso/rakastettu kirjan lopussa), pidin kirjasta todella paljon. Seuraava osa, kuten sanottu, on jo luvussa, ja siitä bloggaan todennäköisesti ensi viikolla. Stay tuned!

4/5

Kirja: Clockwork Prince
Kirjalija: Cassandra Clare
Sarja: The Infernal Devices, #2
Julkaistu: 2013
s.528
Margaret K. McElderry Books

maanantai 23. tammikuuta 2017

Juuli Niemi: Et kävele yksin

[lähde]
"Koska totuus on (lupaan, että tämä on viimeinen totuus, jonka julistan olevaksi), että viisitoistavuotiaana sitä on kovin keveä vielä ja siksi painava saa sen ikäisen vaipumaan pohjaan asti. Sieltä noustaan ylös loppuelämä."

Kuten viime vuonna, aloitin tämänkin vuoden lukemalla Finlandia-palkitut teokset. Nyt blogin kulmaan tarttuessani on luetuksi tullut tämä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon napannut Juuli Niemen Et kävele yksin. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneen Jukka Viikilän erittäin runollisen päiväkirjateoksen Akvarelleja Engelin kaupungista sekä tietokirjallisuuden Finlandialla palkitun, Mari Mannisen kirjoittaman Kiinan yhden lapsen politiikasta kertovan Yhden lapsen kansa -teoksen olen lukenut jo hyvissä ajoin tässä kuussa, ja ne jäävät nyt teknisistä syistä bloggamatta.

Et kävele yksin kertoo kahden nuoren, Adan ja Egzonin, riipivän rakkaustarinan. Raadin valintakriteerit kuuluvat: "Juuli Niemen kunnianhimoinen romaani saa aikuisenkin muistamaan, miltä tuntui olla nuori. Miten pakahduttavaa on ensirakkaus. Miten hankalaa on löytää yhteys toiseen, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Miten vaikea on joskus tajuta omia tekojaan. Niemen runollinen kieli vie sisälle nuorten mielenliikkeisiin, keskelle aikuistumisen rytinää. Samaan aikaan läsnä ovat koulun pihan ikiaikaiset lainalaisuudet ahtaine rooleineen, lapsuusperhe, josta on kivuliaasti kasvettava irti, sekä sisimmästä kumpuava ikioma elämä, omat haaveet." (Kirjasäätiö, 2016).Tämä lainaus kuvasi kirjaa mielestäni niin hyvin, että se oli pakko lainata tähän.

Moni asia teoksessa muistutti niistä ei-niin-kaukana olevista teinivuosista. Siitä ajasta, kun on yhtä aikaa hirveän fiksu ja filmaattinen, mutta silti vain haparoiva lapsi. Niihin vuosiin kuuluu aina sellaista rikkonaisuutta, jota Niemi kirjassaan onnistuu taitavasti kuvaamaan.

Kuitenkin kirja sortuu nuortenkirjallisuuden kliseisiin ja jopa hyvin hämmästyttäviin, epäloogisiin ratkaisuihin. Eniten inhoan nuortenkirjoissa sitä, kun asioista ei puhuta suoraan, vaan kierrellään ja lopulta kumpikaan ei tiedä, mistä riita edes alkoi. Adan valinnat erään epäonnisen tapahtuman jälkeen ovat surkeita ja järkyttäviä esimerkkejä mahdollisesti samankaltaisessa tilanteessa painiville nuorille.

Egzonin ja Adan tarinasta yritetään lisäksi maalailla takakannessa jopa jotain ihmeellistä kulttuurirajoja ylittävää tarinaa (joka ei toivottavasti vaikuttanut kirjan valintaan), vaikka Egzon on ihan tavallinen nuori miehenalku, jonka vanhemmat nyt vain sattuvat olemaan kosovolaistaustaisia. Egzonin tausta ei juuri kirjassa näy, eikä ole millään tavalla tarinan kantava tai edes tukeva voima. Tarina kertoo vain kahdesta hapuilevasta nuoresta, joiden taustoilla ei ole mitään merkitystä itse tarinan kannalta. 

Pidin kyllä kirjasta, mutta suosikkeihin se ei päädy. Kieli oli kaunista, vaikka välillä yritys maalailla oli vähän turhan kova. Kuten sanottu, edes oikean elämän teinilogiikka ole niin ärsyttävää kuin tässä. Egzonin ja Adan välit jäivät kirjan lopussa minulle täydelliseksi arvoitukseksi, vaikka juuri olin lukenut heistä lähemmä 400 sivua. Juonipaljastuksia kertomatta minun on vaikea kertoa, mitkä ovat ne nimenomaiset asiat, jotka kirjassa ärsyttivät. 

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Finlandia-palkitut olivat minulle lieviä pettymyksiä. En ole tutustunut muihin ehdokkaisiin, mutta jos nämä olivat niistä parhaat, en välttämättä halua tuhlata aikaani lukemalla niitä, joita ei valittu. 

Tämä teos saa minulta arvosanan 2,5/5

Kirja: Et kävele yksin
Kirjalija: Juuli Niemi
Julkaistu: 2016
s.362
WSOY
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto 2016

torstai 20. lokakuuta 2016

Julian Fellowes: Belgravia

Tämänkin lukemisesta vierähtänyt jo tovi, mutta terveydellisistä syistä on vähän kaikki nyt jäänyt, enemmän tai vähemmän, lukeminenkin. 

Joka tapauksessa tässä sitä taas ollaan, ja haluan tästä kirjasta kyllä kirjoittaa, vaikka en enää kaikkea ajattelemaani muistakaan - olisiko ollut viime kuun puoliväli, kun tämän kirjan luettuna kädestäni laskin.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tuijotteli illat pitkät Downton Abbeyta sen vielä näkyessä tv:stä (ja miettii, lainaisiko äidiltä ne DVD-boksit nyt). Tietenkin Julian Fellowesin kirja kiinnosti, ja olen jo aiemmin Pinterestissä lisännyt Books-tauluun myös muita aiheeseen liittyviä tai samankaltaisia kirjoja sisältävän linkin. Kirja odotti minua kirjaston pikalainahyllyssä, ja luotin siihen, että tämän alle kahdessa viikossa luen.

Kirja alkaa hetkeä ennen Waterloon taistelua. Kauppiaan tytär ja kreivin poika ovat läheisissä väleissä, mitä tytön äiti ei oikein hyväksy, mutta isä sosiaalisessa pyrkyryydessään kannustaa. 25 vuotta myöhemmin nuo jännittävät illat ovat muisto vain, mutta niiden vaikutus kaikkien näiden nuorten läheisten elämään paljastuu järisyttäväksi.

Kirjalla ei ole mitään tekemistä itse Downton Abbeyn kanssa (en niin tosin ajatellutkaan), lähinnä vain aikakausi on sama, ja kirjoittaja. En oikein tiedä, mitä kirjalta odotin, mutta jotenkin tuntui siltä, että Fellowesin on parasta jatkossa pysyä käsikirjoituksissa. Vaikka tämä ei ole hänen ensimmäinen romaaninsa, oli siinä muutamia vivahteita, jotka olisivat toimineet mielestäni paremmin televisiossa. Yksi piirre, joka minua häiritsi, oli kirjan alussa se, ettei aina tiennyt, kuka puhui ja kenelle. Repliikkejä oli useampi peräkkäin, ja puhuja saattoi vaihtua epäloogisesti kesken kaiken. Kirjan edetessä en tätä enää niin huomannut, en tiedä, kiinnitinkö siihen vain vähemmän huomiota vai vaihtuiko dialogityyli sen verran, ettei se enää ollut aivan yhtä epäselvä. Kokonaisuudessaan pidin kirjasta hyvinkin paljon. Ostin sen äidille syntymäpäivälahjaksi, voin sitten sitä lainailla, jos haluan lukea uudestaan. 

Kirja: Belgravia
Kirjalija: Julian Fellowes
Julkaistu: 2016 (suom. Markku Päkkilä, 2016)
s. 477
OTAVA