keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kami Garcia & Margaret Stohl: Lumoava totuus

[lähde]

Joskus kauan, kauan sitten (itse asiassa vuonna 2013) luin tämän sarjan ensimmäisen kirjan ja ristiriitaisten tunnelmien jälkeen päätin lukea myös osat 2 ja 3. Harmi, että taso on laskenut ensimmäisistä kahdesta osasta näinkin radikaalisti.


Muistiin oli piirtynyt kuva, että tämä on ihan hyvä sarja, ja totta kai viimeinen osa on myös luettava jos on luettu muutkin. Näin kirjan kirjastossa ja nappasin sen mukaani. Lopullista lukemista kirja joutui odottamaan melkein kaksi kuukautta, sillä sain pitkästä varausjonosta juuri silloin The Selection -sarjan viimeiset osat ja niillä oli oikeasti kiire. Tuossa pääsiäisenä yritin tätä lopetella, puolipakolla.

Kirja oli jotenkin tosi tahmainen ja samaan aikaan hitaasti etenevä ja liian helposti etenevä. En jotenkin päässyt sisään koko kirjaan ollenkaan, koko lukuaikana. Ehkä yhdessä kohdassa. En tiedä, johtuiko kuinka paljon siitä, että olen viime aikoina lukenut hyvin vahvasti englanniksi ja koulussa saksaksi vai missä oli vika, mutta ikään kuin kirjassa olisi sanojen väliin ripoteltu teflonia. 

Kirjassa meni todella pitkiä aikoja seuraavan siirron selvittämiseen, sekä Lenalla että Ethanilla, mutta sitten, kun tapa edetä löytyi, se tapahtui kuin sormia napsauttamalla. Maailmankaikkeuden pahin pahis voitetaan oksasaksilla, entiset pahikset kääntyvät hyviksiksi, koska miksi ei, joet ylitetään ja ovet aukeavat pelkällä yrityksellä. Vähän se jännitys ja toiminta jäivät vähiin. Ja se romantiikka myös. Nyt jälkikäteen olen ihan iloinen, ettei tästä sarjasta tehty kuin yksi elokuva.

Ei tämä nyt täysin lukukelvoton ollut, mutta jos ei ole sarjan muita osia lukenut niin en suosittele edes aloittamaan.

2/5

Kirja: Lumoava totuus (Beautiful Redemption)
Kirjalija: Kami Garcia & Margaret Stohl
Sarja: Caster Chronicles, #4
Julkaistu: 2012 (suom. Aila Heroonen, 2016)
s. 378
WSOY

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kiera Cass: The Crown

[lähde]

Koska suorastaan rakastin The Selection -trilogiaa ja lopulta lämpenin neljännelle osalle, oli täysin luonnollista lukea sarja loppuun. Onneksi luin, sillä The Crown oli loistava päätös ihanalle sarjalle, jonka tulen lopulta varmaankin ostamaan itselleni kokonaisuudessa.

Kuten aiemmin olemme oppineet, Eadlyn Schreave on ensimmäinen Illéan prinsessa, josta tulee aikanaan hallitseva kuningatar. Olosuhteiden vuoksi Eadlyn joutuu hyvin vastahakoisesti aloittamaan oman Valintansa, jossa hänen tulee valita puoliso 35 ehdokkaan joukosta. Tässä toisessa Eadlynin tarinaa kertovassa kirjassa Valinta on edelleen kesken, mutta yllättävät tapahtumat ajavat Eadlynin nurkkaan monella tavalla, ja hän joutuu tekemään nopeita ja myös kipeitä päätöksiä maansa, kansansa ja perheensä puolesta.

Eadlyn on tässä kirjassa aivan eri ihminen kuin ensimmäisen kirjan alussa. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo siitä, kuinka opin pitämään Eadlynista, kun tämä kasvoi ihmisenä. Eadlyn ottaa lopulta vastuun itsekkyydestään ja lapsellisuudestaan ja sopii riitansa muun muassa Kilen pikkusiskon Josien kanssa, jonka kanssa on riidellyt, no, noin 15 vuotta. Kirjan tapahtumien edetessä tuli kuitenkin sellainen olo, että Eadlyn alkoi muistuttaa vähän liikaa Americaa. Lempihahmoni Henri jäi kirjassa harmillisen vähälle huomiolle. Huomasin myös pitäväni Eadlynin pikkuveljestä Kadenista hyvin paljon. Jotenkin niin reipas nuorimies (ja sanottuani tuon tunnen itseni jostain syystä keski-ikäiseksi). 

Mutta kenet Eadlyn valitsee vai valitseeko ketään? Kesken lukemisen ainakin huokaisin aviomiehelle, että tämä kirja on mielestäni varmaan koko sarjan romanttisin. Täytyy nyt sanoa, että jokin pieni tunne heräsi asiaa koskien minussa jo ensimmäisessä kirjassa, mutta unohdin sen epätodennäköisenä, mutta lopulta olinkin oikeassa. Ei ollenkaan huono lopputulema. 

4/5

Kirja: The Crown
Kirjalija: Kiera Cass
Sarja: The Selection, #5
Julkaistu: 2016
s. 278
HarperTeen

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kiera Cass: The Heir

[lähde]

Ensimmäinen Kiera Cassin kirja, joka pääsee blogiin asti. Olen lukenut tänä keväänä niin vauhdilla, että en ole aina gradun kirjoittamiselta, opiskelulta ja kaikelta muulta elämältä bloggamaan ajatuksiani kirjoista. Koska pidän bloggaamisesta ja rakastan kertoa ajatuksiani kirjoista, pyrin jatkossa bloggaamaan ainakin niistä kirjoista, jotka ovat jotenkin erityisesti tarttuneet mieleen. Välillä kun tulee luettua jotain, minkä toivoisi voivansa poistaa muistista, koska ei halua myöntää käyttäneensä aikaansa johonkin niin luokattomaan.

The Heir ei kuulu tähän ryhmään. Olen tässä puolen vuoden sisällä lukenut koko Cassin The Selection -sarjan, ja muutamia takaiskuja lukuunottamatta olen pitänyt sarjasta suunnattomasti! Luin ensimmäisen kirjan suomeksi ja koska en jaksanut odottaa suomennoksia, ahmin loput englanniksi sitä mukaan, kun ne kirjaston varausjonosta sain. Itse päätrilogiasta pidin niin paljon, että aion sen ostaa, mutta The Heir, itsenäinen jatko-osa, joka kuitenkin eräällä tavalla jatkaa trilogian tarinaa, ei välttämättä pääse hyllyyn asti. Luettuani useamman Cassin kirjan jäi tästä viimeisimmästä vähän sellainen maku, että ei ole enää yritetty samalla tavalla kuin aiempien kirjojen kanssa.

Kirja aiheutti minussa monenlaisia tuntemuksia. Päähenkilö Eadlyn Schreave, Illéan prinsessa, on todella itseriittoinen, lapsellinen ja itsekäs nuori nainen, ja koin hänet aluksi lähinnä luotaantyöntävänä, itsekeskeisenä ja inhottavana hemmoteltuna kersana. Kuitenkin kirjan edetessä Eadlyn selvästi kasvaa, ihan huomattavasti, ihmisenä niin paljon, että mielipiteeni hänestä ja koko lukukokemus muuttui huomattavasti parempaan. Pikku hiljaa aloin pitää Eadlynista. Eadlynin lapsuudenystävä Kilen osallistuminen uuteen Valintaan oli mielestäni ihan naurettava ja kliseinen juonenkäänne, tale as old as time. Jatkaessani lukemista aloin kuitenkin epäillä ensivaikutelmaani. 

Kirjassa on myös aivan ihana, kertakaikkisen ihana hahmo, Henri. Joka on suomalainen. Mutta. Cassin Suomea koskeva taustatutkimus koostuu kolmen ruokalajin olemuksesta (korvapuusti, omenalörtsy ja kalakeitto) ja siihen se sitten jääkin. Kirjaan on ympätty suomenkielisiä lauseita, jotka ovat sekä kieliopillisesti että merkityksellisesti päin niitä kuuluisia honkia. Tulee ihan tunne, että suomenkieliset lauseet on tehty ihan vain Google Translatea käyttämällä. Eikä olisi varmasti ollut kallista kysyä joltain suomalaiselta. 

Joka tapauksessa, kirja loppujen lopuksi saa minulta kolme tähteä viidestä. Lähinnä Henrin ansiosta, koska hän on aivan ihana, hyvin epäsuomalainen onnellinen otus, jonka haluaisin nähdä Illéan prinssipuolisona enemmän kuin mitään muuta.

3/5

Kirja: The Heir
Kirjalija: Kiera Cass
Sarja: The Selection, #4
Julkaistu: 2015
s. 342
HarperTeen

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Veronica Roth: Neljä

[lähde]
Rakastin Outolintu-kirjatrilogiaa. Olen myös katsonut kolme ensimmäistä elokuvaa (koska tottakai kolmas kirja piti venyttää kahdeksi elokuvaksi maan tapaan), mutta vain ensimmäistä niistä voin suositella - kaksi jälkimmäistä raapaisee kirjallista esikuvaansa vain kevyesti pinnasta samalla, kun surffailee ihan omilla aalloillaan. Kauan aikaa sitten (todennäköisesti viime syksynä) näin tämän novellikokoelman kirjakaupassa, mutta en hennonut ostaa. Vaikka rakastin itse trilogiaa, jotenkin vierastin tätä. Varatessani Selection-sarjan osia kirjastosta oli Neljä suosituksissa, ja varasin sitten senkin. 

Kirja on aika ohut ja koostuu neljästä novellista, jotka edeltävät tai sivuavat lähinnä Outolintu-teoksen tarinaa. Paljastuu, että alun perin trilogian päähenkilön oli tarkoitus olla Neljä, mutta tarina kertoi itseään ja päähenkilöksi valikoitui Tris. Roth kuitenkin halusi kirjoittaa nämä Neljän näkökulmasta kirjoitetut novellit ja julkaista ne. 

Alkuperäisen trilogian tyyli säilyy myös novelleissa. Pidin kokoelmasta paljon, vaikka se olikin harmittavan lyhyt. Neljän/Tobiaksen pään sisään on mukava päästä kurkistamaan, ja Rothin taito luoda erilaisia hahmoja näkyy kokoelmassa hyvin - vaikka tyyli on samaa mukaansatempaavaa Rothia, eroavat kertomukset Neljästä trilogian Trishin tarinasta sen verran, että kokee näkevänsä asiat oikeasti toisesta näkökulmasta. Suosittelen Neljän lukemista kaikille Outolinnun lukeneille. Tämä olisi ehkä hyvä lukea Outolinnun ja Kapinallisen välissä - harmi, että novellikokoelma julkaistiin vasta itse trilogian jälkeen.

4/5

Kirja: Neljä (Four: A Divergent Collection)
Kirjalija: Veronica Roth
Sarja: Outolintu (Divergent) #0.1-0.4
Julkaistu: 2014 (suom. Outi Järvinen 2016)
s.204
OTAVA

maanantai 13. helmikuuta 2017

Cassandra Clare: Clockwork Princess

[lähde]

Viikonlopun aikana sain luettua tämänkin trilogian päätökseen. Tunnelma on haikea, mutta onneksi tämä ei ole Claren tuotannosta viimeinen, joka odotti lukemistaan aika kauan.

Tarkoitus oli lukea tämä vasta myöhemmin, ja siirtyä itselleni asettamaani toiseen lukutavoitteeseen (Goodreadsin "75 kirjaa tänä vuonna" lisäksi): luen kaikki hyllystämme löytyvät kirjat, joita en ole vielä lukenut. Poikkeuksena on miehen sotakirjat trillerit, joihin en halua kiinnostuksen puutteen takia tuhlata aikaani. Joka tapauksessa, palauttaessani erästä toista kirjaa näin tämän irrallaan hyllyssä ja nappasin sen. Omat kirjat saivat vähän aikaa odottaa.

Kahteen edelliseen osaan verrattuna teos on aika järkälemäinen, melkein 600 sivua. Aikansa se otti, sillä tälle kuulle olen hankkinut itselleni aivan liikaa tekemistä. Yksi bussimatka Helsinkiin ja takaisin riitti melkein viimeistelyyn, mutta ei ihan.

Kirjalla on ne samat hyvät puolet ja osittain samat huonot puolet kuin edeltäjälläänkin. Tämän kirjan teki minulle puuduttavaksi lukea taas henkilökemiat. Jemin ja Tessan välisen kemian puuttuminen ja Tessan ja Williamin välisen kemian ylikorostuminen saivat kolmiodraaman tuntumaan kevyeltä yritykseltä. Minulle jäi sitä paitsi tästä koko kirjasarjasta vähän sellainen maku suuhun, että Tessaa viehätti Williamissa lähinnä seksikkyys eikä luonne. Jamesin olisin itse kihlannut ja vienyt vihille siltä seisomalta, kun olisin hänet nähnyt (*mies kohottaa kulmakarvojaan sohvalla*). Lopun epilogi tuntui väkisin väännetyltä yritelmältä paikata vanhoja töppäilyjä ja saada lukijoilta vähän armoa Jemin kokemalle kohtelulle Tessan (ja Williamin) taholta. Moni näihin parisuhdesotkuihin lukeutuvista juonikuvioista tuntuivat ylipäänsä vain liian helpoilta ratkaisuilta. Jos tämä olisi ollut avausosa, olisi jatko-osat ehkä jääneet lukematta, jos uteliaisuus ei olisi vienyt voittoa.

Vähän ristiriitaisin tuntein tämän lasken luettujen kasaan. Oli se ihan hyvä, mutta jotenkin ei vain vakuuttanut.

3/5

Kirja: Clockwork Princess
Kirjalija: Cassanda Clare
Sarja: The Infernal Devices, #3
Julkaistu: 2013
s.568
WALKER BOOKS LTD.